Leikkauksia tehdään Pet-Vetissä useita päivittäin. Klinikalla on yhteensä kuusi leikkaussalia, joista kaksi on varattu päivystysluontoiselle kirurgialle, sekä korvatähystyksille. Neljä leikkaussaleista sijaitsee uudessa laajennetussa osassa klinikkaa ja näissä tehdään kaikki ortopediset, silmä- sekä pehtymytkirurgiset toimenpiteet.
Henkilökuntamme on koulutettua ja kokenutta, toimenpiteet suoritetaan uusimpien tutkimusten mukaisesti. Leikkausten suunnittelussa otamme huomioon lemmikkisi erityistarpeet mm. taustasairaudet.
Koirille on varattu neljä erillistä heräämötilaa, mikä mahdollistaa rauhallisen tilan jokaiselle potilaalle.
Kissat on myös huomioitu ja kissoille on kaksi heräämötilaa, jotka ovat täysin erillään koirista stressin minimoimiseksi.
Heräämötilat ovat sijoitettu niin, että lemmikkisi on jatkuvan valvonnan alaisena, niin ennen kuin jälkeen toimenpiteen.
Jokaisen toimenpiteen jälkeen saat kattavat kotihoito-ohjeet, ja henkilökuntamme on täällä sinua varten avustamassa toipilasaikana, jotta paraneminen etenee odotetusti!
Paastotus?
Nukutusaineet voivat aiheuttaa pahoinvointia. Jos lemmikin vatsa on täynnä, oksentaminen nukutuksen aikana tai heräämisvaiheessa voi aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen riskin.
Tämän vuoksi paastotus on tärkeää. Paastotus tulee kuitenkin tehdä potilaskohtaisesti. Pennut ovat herkempiä verensokerin laskulle eli hypoglykemialle, siksi niiden paasto on lyhyempi.
Aikuisen koiran ja kissan paastotus 6–8 h ennen rauhoitusta. Vettä saa pitää vapaasti tarjolla.
Pienet pennut paastotetaan 1 tunti per elinkuukausi, eli esim. 3kk ikäinen pentu saa paastota 3 tuntia. Paastoaika pennuilla ei saa ylittää 6 tuntia.
Eksoottisia eläimiä kuten kaneja ja jyrsijöitä ei paastoteta lainkaan! Niiden ruoansulatus on jatkuvasti käynnissä. Otathan jyrsijällesi sen herkkuruokaa mukaan, jotta eläin saadaan syömään mahdollisimman nopeasti toimenpiteen jälkeen.
Rutiinitoimenpiteitä ovat mm. kasvainten poistot, sterilaatiot ja kastraatiot, keisarinleikkaukset, suolistokirurgia (mm. vierasesineet, kiertymät ja koepalat) ja kohtutulehdusten kirurginen hoito. Lisäksi suoritamme tähystysleikkauksia. Teemme myös vaativampia leikkauksia kuten tyräleikkaukset, sappirakonpoistot, virtsaelinkirurgisia toimenpiteitä sekä anaalirauhasten ja isompien kasvainten poistoja. Kirurgimme ovat kokeineita oman alansa erikoisosaajia joten lemmikkisi on meillä turvallisissa käsissä.