Akuutit sairaudet

Kuva puuttuu!

Lemmikin akuutti sairastuminen on jokaisen omistajan huolenaihe. Pyrimme helpottamaan omistajien elämää pitämällä Pet-Vetissä joka arkiaamu klo 8–10 päivystysvastaanottoa, johon voi saapua ilman ajanvarausta. Potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä. Nettiajanvarauksesta voi varata myös akuuttiaikoja päivystysluonteisille potilaille. Arkena tapahtuvat päivystyskäynnit ovat normaalihintaisia, eli niihin ei lisätä päivystyskorotusta.

Henkilökunnallamme on vankkaa kokemusta akuutti- ja päivystyspotilaiden hoidosta. Joka aamu päivystyspotilaita varten on nimetty oma vastuuhoitaja. Välitöntä hoitoa vaativien potilaiden kohdalla koko hoitotiimi osallistuu päätöksentekoon ja potilaan hoitotoimenpiteet suunnitellaan tarvittaessa useamman erikoisalan asiantuntijan voimin. Potilaan tila ja tarpeet arvioidaan yksilöllisesti, ja pyrimme tekemään kokemuksemme pohjalta vain ne tutkimukset, jotka ovat kunkin potilaan kohdalla välttämättömiä. Näin päivystyshoidon kustannukset saadaan pidettyä asiakkaan kannalta järkevinä.

Uudistetut sairaalaosastomme tarjoavat viihtyisät ja lemmikkiystävälliset puitteet, joihin potilaan voi jättää esimerkiksi päivän ajaksi hoitoon ja tutkimuksiin. Akuutisti sairastuneen potilaan voi myös tuoda hoitoon aamulla klo 7.45 ennen töihin menoa. Olemme päivän mittaan yhteydessä omistajaan puhelimitse ja kerromme hoidon edistymisestä.

Lauantaisin Pet-Vetissä on päivystysvastaanotto klo 9–16. Päivystykseen voi varata aikoja nettiajanvarauksesta tai puhelimitse. Päivystykset pyritään tekemään oman tutun henkilökuntamme voimin. Tällöin pystymme pitämään kiinni laadusta ja asiakaslupauksistamme. Päivystävä henkilökunta voi tarvittaessa konsultoida viikonlopun aikana myös erikoistuneita lääkäreitämme. Toimenpidemaksun päivystyskorotus on lauantaina 50 % ja pyhänä 100 %. Muihin kuluihin päivystyskorotusta ei lisätä.